Jumppapirkkojen taivas
Viime viikonloppuna 11-2.2.2012 vietettiin Kaapelitehtaalla vuoden yhtä Suomen suurinta yksittäistä jumppatapahtumaa Nike Blastia. Tapahtumassa kokoontuivat innokkaimmat jumppapirkot ja jumppaohjaajat ympäri Suomen.
Varatessani lippuja joulukuussa, innostuin tapani mukaan laajasta valikoimasta ja tuntien eri teemoista. Hillitsemällä hurjasti itseäni, maltoin rajata varaukseni seitsemään jumppaan ja viiteen luentoon. Jo tämä oli minulle eräänlainen saavutus. Tämä jumppapirkkojen taivas olisi antanut parhaimmillaan (tai oikeastaan pahimmillaan) mahdollisuuden jumpata lähes tauotta kaksi päivää. Aamusta iltaan. Tarjolla oli hteensä 74 ryhmäliikuntatuntia ja 12 luentoa kahden päivän aikana. MITEN on mahdollista valita vain seitsemän jumppaa??
Vaikeatahan se oli. Jo varatessani hoin itselleni että en IHAN OIKEASTI kuitenkaan jaksa jumpata aamusta iltaan jos työviikko pitää sisällään jo niin sanotusti tarpeeksi liikuntaa. Muttakun haluaisin kokeilla tätä uutta ja tutustua tuohon konseptiin ja käydä kaverin ohjaamalla tunnilla ja en muka ehdi koskaan joogaamaan ja ja ja. Niin. Jos maksan siitä että pääsen jumppaamaan vaikka saan tehdä sitä työkseni, niin kyllähän sitä nyt silti kannattaa joku kohtuus pitää jotta siitä voisi myös nauttia.
Lopulta kävin viikonlopun aikana yhteensä neljässä jumpassa ja kahdella luennolla. Ja tietenkin kuvauttamassa itsestäni Nike-mainoskuvan.
![]() |
O-hoi jumppapirkot siellä! |
Liikuntaa piirakassa
Perusajatus tämän tyyppisissä tapahtumissa on tietenkin liikkua ja tavata samanhenkisiä ihmisiä. Ja tässä nimenomaisessa tapahtumassa ehkä myös hieman mainostaa itse Niken tuotteita. Ja jotta me ohjaajat pysyisimme ajan hermolla tulee meidän kouluttautua ja tutustua taukoamatta uutuuksiin ja trendeihin jotta osaamme kertoa niistä myös teille asiakkaille. Joskus ne omat opit meinaavat silti unohtua siinä omassa toiminnassa, varsinkin jos päästää itsensä vapaaksi tällaiseen tapahtumaan.
![]() |
UKK-instituutin liikuntapiirakka. Lähde: http://www.ukkinstituutti.fi/ |
Jos tutustuu hieman UKK-instituutin liikuntapiirakkaan voi todeta että terveyttä edistävä liikuntamäärä perusterveellä 18-64-vuotiaalla ihmisellä sisältää kestävyysliikuntaa (kävely, puutarhatyöt, hyötyliikunta jne.) 2,5h viikossa ja lihaskuntoharjoittelua ja liikehallintaa (jumpat, kuntopiiri, venyttely jne.) kahdesti viikossa. Seitsemän jumppaa kattaa tämän suosituksen noin tuplasti KAHDESSA PÄIVÄSSÄ. Onko tässä nyt mitään järkeä? Kyllähän meidän jumppapirkkojen ja erityisesti ohjaajien tulisi tietää missä menee kohtuuden raja ja myös osata jotenkin pysyä itsekin sillä oikealla puolella rajaa!
Kohtuus?
Koska sisäpyöräily on minulle se rakkain laji jota ohjaan, halusin tietenkin Nike Blastissa kokeilla Musical Flow-tuntia Jarno Härkösen ohjaamana. Nautin pyöräilystä koska tunti soljui flowna ja nimenomaan musiikille jätettiin paljon tilaa. Tästä tunnista sain omillekin tunneilleni vinkkejä!
Tutustuin myös hulvattoman iloiseen Yoga Beatsiin ja karismaattiseen David Syeen. Tämä oli erittäin positiivinen kokemus! Jos sinulla on joskus mahdollisuus kokeilla tätä riemastuttavaa joogamuotoa, suosittelen erittäin lämpimästi. Varsinkin jos koet itsesi hieman estoiseksi, löydät itsestäsi aivan uusia puolia täällä!
Sunnuntaina kävin Anki Forsmanin luennoilla verbaalisesta ohjaamisesta ja coachingin merkityksestä tavoitteiden ja tuloksien luojana. Anki kouluttaa myös FAF:lla personal trainereita ja olen omien opintojeni myötä tutustunut häneen ja tiesin saavani taattua laatua.
Tehokkaan lihastreeniin sain Inner Strength-tunnilla, jossa keskityttiin tekemään kymmeniä ja kymmeniä toistoja perusliikkeillä oman kehon painolla; Loputtomalta tuntuva määrä jalkakyykkyjä, lankkuja, punnerruksia uudestaan ja uudestaan. TEHOKASTA! Viikonloppuni päättyi Yin Yogaan, jossa keskityttiin restoratiivisiin pitkiin, aavaaviin ja venyttäviin liikkeisiin.
Oma Nike Blastin liikuntapakettini oli monipuolinen ja kohtuullinen (ainakin yltiöpäisimpiin jumppaajiin verrattuna). Hieman kaikkea piirakasta: Kestävyyttä, lihaskuntoa, liikkuvuutta ja venyttelyä. Tätä kaikkea sinunkin viikkosi tuli sisältää, jotta kehosi ja myös mielesi pysyy terveenä.
Liikuntapiirakassa esitetyt suositukset ovat nimenomaan vähimmäissuosituksia, eikä enimmäissuosituksista ole mitään piirakoita tai torttuja tehty. Mutta muistathan että kohtuuden raja menee siinä, kun liikunta ja siihen liittyvät ajatukset vievät suuren osan päivästäsi.
Paitsi jos työskentelet liikunnan parissa ;)
Kohtuullista viikkoa!
Lotta
Jumppapirkko, subst.
Henkilö joka jumppaa yli-nnokkaasti ja useimmiten liikaa. Usein naishenkilö. Esiintyy kuntokeskuksissa käyttäen keskuksen ryhmäliikuntapalveluita ahkerasti. Useimmiten myös ohjaa itse jumppia. Liikunta-alalla näistä jumppahulluista ja itsestä käytetty itseironinen lempinimi. Harmiton muille.