maanantai 13. helmikuuta 2012

Oppimisen riemu



Oi lapsuus! 


Muistatko kuinka opit lapsena kuin huomaamatta uusia taitoja? Emme välittäneet epäonnistumisista, kaatumisista tai edes likaantumisesta uutta opetellessamme. Suin päin kohti uutta ja aina täysillä, jos vaan mahdollista. Lapsena on sallittua epäonnistua ja yrittää uudelleen, silloin opimme uudet asiat ja taidot leikin kautta ja usein myös kantapään kautta. Okei, jälleen palaan vertauksessa lapsuuteen, mutta silloin kaikki vaan oli niin helppoa, hauskaa ja vaivatonta. Eikö vaan?




Miten uuden oppiminen voisi olla helppoa, hauskaa ja vaivatonta nyt aikuisenakin? Miten sallin itselleni epäonnistumisen?
Meidän aikuisten ei tietenkään tarvitse palata lapsuuteen ja leikkikentälle, (Vaikka sitäkin olisi toisaalta hauska kokeilla. Miten sitä jaksaa kirmata liukumäestä toiseen, sitten keinumaan ja kyykkimään hiekkakakkujen äärelle? Helppoa, halpaa ja tehokasta treeniä!) vaan voimme tuoda tämän lapsuuden oppimisen ilon myös omaan aikuiseen arkeemme. Mekin voimme iloita uusista ja tuntemattomista asioista tuntematta pelkoa tai epävarmuutta. Ja vaikka tuntuisikin epävarmalta, sinultakin löytyy rohkeutta yrittää uudelleen, ja oppia!
Oppiminen on ihanaa!
Olin tammikuussa kahdessa eri valmennuskoulutuksessa, joista toisessa erikoistun erityisesti naisen liikuttamiseen, Toisesta valmistun personal traineriksi. Mitä asioita tulee ottaa huomioon= Millainen nainen(/ko. asiakas) on liikkujana? Miten kohtaan (nais-)asiakkaan työssäni? Ihan hurjan jännittävää, mielenkiintoista, hauskaa ja inspiroivaa!
Olen erittäin helposti innostuvaa laatua ja jälleen uudet opit, asiat ja ihmiset saivat minut innostumaan omasta työstäni. Haluan HETINYT päästä kokeilemaan uusia tietoja ja taitoja käytännössä! Lapsi minussa herää aina uuden edessä, ja haluan että myös sinä pääset sen kokemaan! Vilpitön innostus ja tekemisen riemu.
Pidän tärkeänä asiakkaan kanssa työskennellessäni juuri oppimisen, liikkumisen ja liikkumisen oppimisen viemistä takaisin lapsuuteen ja sieltä löytyviin onnistumisiin. En tarkoita tällä leikkikentälle palaamista (välttämättä), enkä edes lapsuudesta puhumisesta (se jääköön terapeuteille!), vaan että valmennussuhteen tulisi olla hauska oppimisen tie jossa mielenkiintoiset ja arkielämää hyödyttävät harjoitukset siivittävät työskentelyä. Joku saattaisi kutsua tätä myös toiminnalliseksi harjoitteluksi. Näin pysyt hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, ottamaan vastaanarjen haasteet, palautumaan stressistä tai vaikkapa ikääntymään arvokkaasti.
Jokainen valmennussuhde on myös valmentajalle oppimisen paikka. Valmentaja ja ohjaaja (oli se sitten personal trainer, kuntosaliohjaaja tai vaikkapa ryhmäliikuntaohjaaja) kartuttaa aina omaa ammattitaitoaan, jolla tietenkin on vakaa pohja koulutuksen myötä, ja "työkalupakkiaan" asiakastyöskentelyssä. Myös sinä opetat opettajaa! Valmentajan tehtävä on löytää ne juuri SINUA innostavat ja motivoivat tavat oppia ja liikkua ja sen hän voi tehdä vain oppimalla SINULTA.
Miten uskallan? Rohkenen yrittää ja epäonnistua?
Luottamuksellinen valmennussuhde, jossa on mahdollisuus tutustua ja löytää yhteinen sävel, siinä on mielestäni kaiken a ja o. Kun tämä pohja on luötu, syntyy valmennussuhteesta antoisa ja hedelmällinen asiakkaalle. Ja myös valmentajalle. Yhdessä on helpompi kokeilla ja turvallisessa ympäristössä ja seurassa voi epäonnistua ja yrittää sekä oppia ja onnistua aivan uudella tavalla. On upeaa nähdä työnsä hedelmät ja nauttia yhdessä asiakkaan kanssa uudesta opitusta harjoituksesta tai uuden hauskan ja mielekkään harjoitusmuodon löytymisestä! Uskallan väittää että myös asiakkaani iloitsevat näistä hedelmistä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä!
Valmentajallasi on siis ne työkalut ja ammattitaito, joilla hän ohjaa sinut turvallisesti uuden oppimisen tielle. Se, osaako valmentajasi uimahyppyjä tai leuanvetoja, ei estä häntä valmentamasta ja ohjaamasta SINUA näihin lajeihin. Jos "työkalupakista" ei löydy juuri sinuun sopivaa työkalua, se hankitaan tai sitten ohjaaja osaa siirtää sinut juuri oikean ammattilaisen tai juuri siihen SINUN juttuusi erikoistuneen kollegan käsiin.
Odotan innolla kaikkia niitä tulevia asiakassuhteita joilla saan täydennystä omaan työkalupakkiini.
SINÄKIN USKALLAT!

Riemullista ja rohkeaa viikkoa SINULLE!
Terveisin,
Lotta
PS. Tulevissa kirjoituksissani kerron lisää omasta taustastani ja myös kiipeilyharrastukseni alkusysäyksestä. Lisäksi asiaa liikkujan profiloimisesta (kuullostaa tieteelliseltä, tekee aina vaikutuksen) ja Nike Blast 2012-tapahtumasta. Niin ja Fit-lehden haastattelusta, kerron tulevassa lehdessä omasta selluliitti-sodastani!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista päivää Sinulle!