perjantai 19. lokakuuta 2012

Kuinkas sitten kävikään


Syksy on jo pitkällä ja ihanat aurinkoiset päivät vuorottelevat synkkien ja sateisten kanssa. Pidän itse hirmuisesti syksystä. Kaikki ne värit, tuoksut, kuulaus ja se ihana hapekas ilma joka sateen myötä on tarjolla lähes päivittäin lenkkeilijöille ja muille ulkoilijoille.

Lauttasaaren syksyisiä tyrskyjä


Persona trainerin personal trainer
Koska uudet rytmit ja fyysinen työ asettavat haasteen omalle treenaamiselle ja keksin eräänä päivänä haluavani oppia vetämään leukoja ja seisomaan käsilläni, palkkasin itselleni oman personal trainerin! Minulle oma treeni on sitä omaa aikaa. Kun ohjaan, olen 100% läsnä asiakkaitani varten, enkä keskity itseeni, omaan treenaamiseen. Vaikka sitä tulee spinning-tunnilla käytettyä (joskus ihan vahingossakin) niitä samoja isoja vastuksia joita asiakkailleni ohjaan, ei se ole mielelleni sama treeni kuin jos teen sen itsekseni, vapaa-ajalla.

Mutta hei, enkös minä itsekin osaisi itseni valmentaa tekemään noita juttuja? Sitähän olen täällä blogissakin paasannut, ammattitaitoisen personal trainerin ei tarvitse osata itse jotta voi ohjata toisen tavoitteisiin. Joo-o, osaisinhan minä. Varmasti osaisin. Mutta ajatus omasta personal trainerista kuulostaa niin ihanalta luksukselta; Se että joku on MINUA varten 100%, auttaa MINUA pääsemään MINUN maailman tärkeimpään tavoitteeseen. Kaikki tieto on minussa kyllä, mutta kummasti se että joku ulkopuolinen ohjaa ja opastaa, auttaa. Joku joka osaa ”Think outside the box”.

Olen liian lähellä itseäni ollakseni oma personal trainerini.

Primaalia energiaa
Olen treenannut yhdessä PrimiFit:n Stelios:n kanssa nyt kolme viikkoa. Halusin ottaa intensiivisen aloituksen, tietenkin, koska innostuin ajatuksesta ja itsestäni vetämässä leukoja. Päätin siis että haluan alkuun tavata traineriani kaksi kertaa viikossa.

Homma alkoi tietenkin alkukartoituksella joiden jälkeen asetettiin aikaraami ja itse muotoiltu kuvaus tavoitteille (käytin lisäksi minua motivoivia kuvia leukoja vetävistä naisista, kauniista lihaksista ja käsilläseisonnasta):

31.12.2012 Herään virkeänä ja innokkaana jokaiseen päivään. Vatsani on sileä, enkä koe turvotusta.
30.09.2013 Osaan vetää leukoja, jaksan tehdä viisi. Minulla on vahva, joustava ja kaunis keho jossa vatsalihakset erottuvat kauniisti. Seison käsilläni sujuvasti.

HETIKAIKKIMULLENYT!!!!
Siis mitä mitä?! Kestääkö tässä tosiaan NOIN kauan?? Ensi vuonna vasta? Haluan hetinyt osata! Lisäksi treeniohjelmassani on VAIN viisi liikettä ja mun pitäisi käydä viikonloppuisin rauhallisilla kävelyillä? Eikös koviin tuloksiin päästä kovalla treenillä?

MUTTA, kun harjoittelu lähti alkuun, ymmärsin kuinka haastavan tavoitteen olen itselleni asettanut. Ylätaljassa jaksoin vetää hädin tuskin 55kg ja negatiivinen (leuanvedon alaslaskuvaihe) leuanveto humpsahti alas muutamassa sekunnissa. 

Huomasin myös hyvin nopeasti rauhallisten, rentouttavien kävelyretkien ja lyhyen ja napakan VIRKISTÄVÄN treenin tuovan minulle lisää energiaa, eikä vähentävän sitä entisestään fyysisen työn lisäksi. Herään nyt jo virkeämpänä ja innostuneempana aamuisin. Oma valmentajani näki sen laatikon ulkopuolelle ja antoi keholleni jotain uutta, jotain tehokasta ja jotain mitä se tarvitsee. Vähemmän on todellakin enemmän!

Laajalahden kaislikon suhinaa kuunnellessa mieli lepää


Lisäksi oli mahtavaa huomata että myös Stelios on sitoutunut tavoitteeseeni ja miettinyt juuri minulle sopivan treeniohjelman. Se tuntui hyvältä. Se saamani 100%. Muutaman tapaamisen jälkeen olin valmis jatkamaan oman personal trainerin kanssa sinne asti että leuanveto onnistuu, eli pitkälle ensi vuoteen. Jollain tapaa se treenaaminen tuntuu ihan erilaiselta, hauskemmalta, yhdessä oman valmentajan kanssa. Saan itsestäni enemmän irti. Olen sitoutuneempi. Motivoituneempi. Keskityn vain MINUUN.

Niin ja pääsen vihdoin kurkistamaan asiakkaideni saappaisiin. 
Tältä se tuntuu kun voi sanoa Minulla on personal trainer

Aika hyvältä, kokeile vaikka! Suosittelen!




Syksyisen värikkäin treeni-terveisin,
Lotta

2 kommenttia:

  1. Minun pitää ottaa sinuun yhteyttä. Olen jo pitkään pohtinut tarvitsevani oman personal trainerin, ja piipahtanut täälläkin jo useamman kerran. Kyllä en jaksa enää ruikuttaa ja valittaa läskeistäni. Pitää tehdä jotain! :)

    Dorit / Paikka auringossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Dorit!
      Kiva kuulla että olet lukenut blogiani :) Nyt onkin loistava aika ruveta jo lunastamaan niitä (uuden vuoden) lupauksia joita on itselleen asettanut!
      Ensimmäinen askel on nyt otettu! Ollaan yhteydessä pian !

      Lotta

      Poista

Iloista päivää Sinulle!