Pohdimme seminaarissa muun muassa seuraavia aiheita:
- Miten lääkärit todella palvelevat potilaitaan KOKONAISVALTAISESSA hyvinvoinnissa ja terveyden lisäämisessä ruokavalion avulla? Onneksi funktionaalinen lääketiede ja lisääntynyt tietoisuus ja keskustelu on viemässä asioita oikeaan suuntaan.
- Miten media ja ympäristö muokkaavat meidän käsityksiämme terveellisistä ruokailutottumuksista
- Vatsan ja suoliston hyvinvointi = kaiken terveyden lähtökohta
- Yksilölliset erot ravitsemuksessa ja kehon tarpeissa
![]() |
Proteiineja, värejä, laadukasta rasvaa. Aamupala á la Lotta! |
Saamani personal trainerin koulutus sisälsi selkeän ravitsemusosion, jossa opiskelin elimistön terveellisen toiminnan kannalta oleellisimmat ravitsemuksen osa-alueet ja ravintovalmennuksen perusteita liikunnan näkökulmasta. Näillä perustiedoilla on hyvä lähteä alkuun, mutta pidän äärimmäisen tärkeänä ajan hermolla pysymistä ja sitä että koulutan itseäni jatkuvasti. Uutta tutkimusdataa ja myös median tuuttaamaa harhaanjohtavaa tietoa tulee jatkuvalla syötöllä meille kaikille tarjolle. Minun tehtäväni on toimia suodattimena tiedon ja asiakkaan välillä, jotta se oleellinen data saavuttaa juuri sen minun Mirkun ja Markun yksilöllisine tarpeineen.
Tietyt perusperiaatteet ovat kuitenkin aina valmennuksissani voimassa ja ne saivat edelleen vahvistusta ja tukea tässäkin seminaarissa. Myös uusia näkökulmia tuli asioihin. Tiesitkö että lehmät elävät käytännössä ketoosissa?
Ruokaohjeistuksieni pääperiaatteita:
- NAUTI RUUASTA.
- Prosessoimaton OIKEA ruoka, sellainen mistä tiedät mitä syöt!
- Ajattele että aamiainen on ateria kuten muutkin, voit syödä aamulla samantapaisen aterian kuin lounaalla.
- Syö proteiinia joka aterialla.
- Lisää vihanneksia ja marjoja mielin määrin!
- Tue suolistosi hyvinvointia hapatetuilla tuotteilla kuten omenaviinietikka, kimchi ja hapankaali.
- NAUTI RUUASTA!
Aloita muutokset kuitenkin hitaasti ja maltilla niin muutoksista tulee pysyvä osa elämääsi. Integroi yksi muutos kerrallaan ja ota seuraava askel vasta kun edellinen muutos on luonteva osa arkeasi. Kun olet saanut ateriarytmisi ja sisältösi suuret linjat kohdilleen, voi alkaa hifistelemään lisää:
- Niin maitotuotteet kuin gluteenit ja sokeritkin häiritsevät ruuansulatuselimistön toimintaa ja laittavat "systeemin sekaisin"
- Mieti sopiiko maitotuotteet sinulle. Vähennä tarvittaessa.
- Vähennä sokeria, ei haittaa vaikka poistaisit kokonaan ruokavaliostasi ;)
- Vältä gluteenia, ei haittaa jos eliminoit nämäkin kokonaan.
- Muista hyvät rasvan lähteet: siemenet, pähkinät, avokado, oliiviöljy, kookosöljy.
- NAUTI EDELLEEN RUUASTA :)
Jaakko Savolahden sanoin: Jos treenaa kovaa, pitää syödä kovaa. Jos siis keskityt liikuntaan ja harjoitteluun täysillä, keskity eksponentiaalisen täysillä ruokavalioosi jotta ne tukevat toisiaan ja voit nauttia harjoittelun tuomista tuloksista!
Rakennan jokaisen asiakkaani ravinto-ohjeet näiden pääperiaatteiden ympärille, niin että ne sopivat kunkin yksilöllisiin tarpeisiin harjoitettavan liikunnan, mieltymysten ja elämäntilanteen mukaan. Myös allergiat, elämänrytmi ja ympäristö vaikuttavat tietenkin ruokavalioosi.
Seuraava Ravintovalmennuksen ABC pidetään 9.11.2013 Helsingissä, kannattaa seurata Jaakko Savolahden ilmoittelua esim. facebookissa. Seminaari sopii erityisen hyvin kaikille hyvinvoinnin saralla työskenteleville mutta myös omasta terveydestään ja syömisistään kiinnostuneille Mirkuille ja Markuille :)
Maukasta viikon alkua!
Lotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Iloista päivää Sinulle!