No niin... Hiljaiselon syyt ja seuraukset.
Aloitettuani sen loman railakkaasti Cross Core-koulutuksella onkin "loma" jatkunut treenistä vähän pidempään. Treeni tuntui jotenkin tahmealta jo koulutuksessa mutta pistin sen uuden lajin piikkiin. Sitten kun se lempilaji jooga tai kiipeilykään ei enää maistunut ja lihakset tulivat kipeäksi pelkästään asiakkaan kanssa tehdyn kävelylenkin jälkeen, piti ottaa aikalisä.
Kun ylikunto iskee
"Ylikunnossa ihmisen autonomisen hermoston tasapaino horjuu. Yleisesti puhutaan sympaattisesta ja parasympaattisesta ylikunnosta. Sympaattisessa ylikunnossa ihmisen sympaattinen hermosto eli kansanomaisemmin stressihermosto käy ylikierroksilla. Tällöin sykkeet ovat korkealla, ihminen on väsynyt ja rauhaton. Parasympaattinen ylikunto oireilee taas päinvastoin: sykkeet eivät nouse rasituksessa, henkilö on flegmaattinen, masentunut ja välinpitämätön. Sympaattinen ja parasympaattinen ylikunto voivat esiintyä myös yhtäaikaa."
Itse olin puolisalaa ajatellut jo aiemmin, voisiko tästä olla kysymys mutta uskoin sen vasta kun oma valmentajani alkoi epäilemään. Onneksi oireeni olivat aluksi "vain" fyysisiä (vaikka myöhemmin fyysisten oireiden pitkittyessä alkoi myös mieli vetää maahan) ja tilanne havaittiin suhteellisen ajoissa eikä ylikunto päässyt kroonistumaan. Olo oli kuitenkin jatkuvasti väsynyt, kurkku kipeänä, vatsa oirehti, olo oli flunssainen ja tukkoisen vedoton koko ajan.
Miten tästä eteenpäin?
Aloitin hurjan vitamiinikuurin, söin entistä terveellisemmin, jätin kaiken treenaamisen tauolle ja keskityin vähentämään erityisesti fyysisempiä töitä. Kuukauden aikana jouduin kuitenkin olemaan useampaan otteeseen flunssan takia pois töistä ja vasta kolmannen kerran jälkeen suostuin lääkärille ja "alistumaan" antibioottikuuriin. Sitten alkoi selkäkin oireilemaan. Argh!
![]() |
Yleensä kiipeilen aina ohikulkiessani näillä tangoilla. Mummokävelyllä kiipeilykin oli kielletty. |
Kevyesti eteenpäin
Jouduin tyytymään lihasvoimaharjoittelun ja reippailun sijaan "mummokävelylle" ja kevyeen venyttelyyn. Kun antibiootti alkoi puremaan ja pienellä jumpalla selkäkin koheni, alkoi myös mieliala nousemaan. Nyt olenkin ottanut päivittäiseen aamurutiiniini 10-20 minuutin joogaharjoituksen jossa teen kevyen aurinkotervehdyssarjan tai venyttelyä. Päätin kokeilevani tätä kuukauden ja katsoa miltä olo tuntuu tämän jälkeen. En ole aamuihmisiä, mutta joogaharjoitus on ihana tapa aloittaa aamu niinäkin päivinä kun pitää herätä jo viiden jälkeen (enpä olisi tätäkään uskonut sanovani!).
Katsotaan mitä mieltä olen kuukauden päästä :)
-Lotta